Kaivannaisjätteiden ja sivuvirtojen hyödyntäminen kaivannaisjätealueiden peittorakenteissa

Kaivannaisjätteiden läjittämisen ja kaivostoiminnan päätyttyä tulee jätealueet lähtökohtaisesti peittää peittorakenteella. Peittorakenne voi koostua yksinkertaisimmillaan muutaman kymmenen senttimetrin paksuisesta lajittumattomasta maa-aineskerroksesta, kun taas jopa yli kaksi metriä paksuissa monikerrospeitoissa hyödynnetään useista eri materiaaleista (ml. lajittuneet ja lajittumattomat maa-ainekset ja synteettiset tiivisteet) koostuvia osarakenteita. Useat seikat (esim. kaivannaisjätteiden ominaisuudet, käytetty pohjarakenne ja ilmastotekijät) vaikuttavat peittorakenteen tarpeeseen ja tavoitteisiin, jotka määrittelevät peittorakenteelle asetetut vaatimukset.

Peittorakenteet, erityisesti monikerrospeitot, vaativat merkittäviä määriä maa-aineksia ja neitseellisiä materiaaleja, joita on harvoin saatavilla kaivosalueen läheisyydessä. Kaivannaisjätteiden tai sivuvirtojen hyötykäyttö peittorakenteissa voi siten vähentää neitseellisten materiaalien käyttöä, ja parantaa kaivannaisteollisuuden kustannustehokkuutta ja kestävyyttä.

Kaivannaisjätteiden ja sivuvirtojen ominaisuuksien tulee kuitenkin täyttää peittorakenteelle/osarakenteelle asetetut tekniset vaatimukset sekä ympäristövaatimukset.

Tavoitteena on tuottaa tieto- ja palvelupaketit kaivannaisjätteiden ja sivuvirtojen hyödyntämisestä kaivannaisjätealueiden peittorakenteissa ja rakenteiden kenttätestauksessa. Peittorakenteiden kenttätestaus käsittää yhden suuremman pilot -mittakaavan testin, jossa tutkitaan rikastushiekkaa hyödyntävää peittorakennetta ja kolme pienemmän mittakaavan testiä teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämiseksi sivukivien peittorakenteena.

Peitto- ja osarakenteiden soveltuvuutta tutkitaan seuraamalla sekä rakenteiden että peitettävien kaivannaisjätteiden ominaisuuksia ja käyttäytymistä kenttätestien aikana sensorimittauksin ja vesijakeiden kemiallisen koostumuksen perusteella. Tutkittavien materiaalien geokemialliset, mineralogiset ja fysikaaliset ominaisuudet karakterisoidaan soveltuvin osin laboratoriotestien avulla ennen ja jälkeen testien.